801
muokkausta
Muutokset
Alkup. teksti Kirsi Järvelin CC-BY-SA
Elämässä on kaksi hyvin vaikeaa asiaa; anteeksipyytäminen ja anteeksi antaminen. Kumpikin vaatii meiltä rehellisyyttä ja nöyryyttä.
Seikkailukirjallisuus, sarjakuvat ja elokuvat ovat täynnä hyviksiä ja pahiksia. Pahikset tekevät pahaa, ja hyvikset yrittävät estää niitä. Ja lopuksi, jos loppu on onnellinen, hyvikset voittavat pahikset, ja kaikki on taas hyvin.
Monet meistä erehtyvät luulemaan, että oikeassakin elämässä on hyviksiä ja pahiksia. Yleensä me ajattelemme, että olemme itse hyviksiä, joiden mahdolliset väärät teot ovat vahinkoja. Pahiksia ovat taas ne, kenen kanssa emme tule toimeen, tai jotka tekevät meille pahaa. Ajattelemme, että pahiksia vastaan pitää taistella, ja että niille saa tehdä mitä vaan, koska he ovat pahoja. Kun tässä ajattelussa mennään tarpeeksi pitkälle, syntyy sotia ja kansanmurhia.
Raamattu opettaa, että ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja. Me elämme maailmassa, jossa vaikuttaa kyllä kaksi henkivaltaa; hyvä ja paha. Toinen pyrkii tuhoamaan elämää, toinen säilyttämään sitä. Jokainen ihminen on sekä hyvä että paha. Kykenemme hyviin ja pahoihin tekoihin. Paha haluaisi meidän tekevän pahaa, ja tuhoavan elämää. Hyvä taas rakastaa meitä, ja haluaisi tehdä meistä rakkautensa välikappaleita.
On vaikea olla hyvä, jos joku tekee sinulle pahaa. Sanotaan, että lyöty oppii lyömään, ja kiusattu kiusaamaan. Kun joku tekee meille ihan oikeasti pahaa; kiusaa meitä, lyö, tai vie jotain omaamme, niin se saa aikaan meissä muutakin kuin pahaa mieltä ja surua. Meistä tulee helposti katkeria, kostonhimoisia ja vihaisia. Ajattelemme, että on ihan oikein tehdä pahaa sille, joka on tehnyt pahaa meille. Ja niin kannamme mukanamme katkeruuden ja vihan painavaa reppua, ja panemme pahan kiertämään, koston kierre alkaa.
Jumala on antanut meille keinon selvitä pahan lyönneistä katkeroitumatta. Se keino on anteeksiantaminen. Anteeksiantaminen ei ole mikään helppo juttu. Anteeksi voi tietenkin antaa, jos toinen sitä tosissaan pyytää. Varsinkin, jos on saanut nähdä toisen kiemurtelevan nöyränä edessään, ja on voinut vähän tökätä sanoilla takaisin. Mutta entä jos toinen ei edes pyydä anteeksi, saatikka sitten kadu tekojaan? Entä jos toinen vaan jatkaa kiusaamistaan? Miten silloin voi antaa anteeksi?
Jumala tietää, miten vaikeaa anteeksiantaminen on. Siksi Hän on luvannut lahjoittaa meille anteeksiantavan mielen, kun sitä Häneltä pyydämme. Silloin näemme, miten paljon olemme itse rikkoneet Jumalaa ja ihmisiä vastaan, ja miten paljon Jumala on antanut meille anteeksi. Kun nöyrtyy näkemään oman heikkoutensa ja pahuutensa, on helpompi suhteuttaa asioita. Mikäpä minä olen vaatimaan muilta täydellistä käytöstä, kun olen itse tehnyt pahaa niin monella tavalla. Voin aivan hyvin antaa anteeksi vaikka kiusaajalle. Hänellä on varmaan itsellään paha olo ja tosi vähän ystäviä, kun hän käyttäytyy tuolla tavalla. Vähitellen myötätunto ja sääli voi vallata tilaa katkeruudelta ja vihalta. Ei ole elämä helppoa kenellekään. Miksi siis tekisin siitä vaikeampaa kantamalla katkeruutta mukanani. Kun Jumala on näin tehnyt meistä armahtavia, niin tiedän ainakin yhden sarvipään, jota vähän harmittaa. Ja se on hyvä niin.
<small>teksti: Kirsi Järvelin</small>
[[Luokka:Hartaudet]]
Seikkailukirjallisuus, sarjakuvat ja elokuvat ovat täynnä hyviksiä ja pahiksia. Pahikset tekevät pahaa, ja hyvikset yrittävät estää niitä. Ja lopuksi, jos loppu on onnellinen, hyvikset voittavat pahikset, ja kaikki on taas hyvin.
Monet meistä erehtyvät luulemaan, että oikeassakin elämässä on hyviksiä ja pahiksia. Yleensä me ajattelemme, että olemme itse hyviksiä, joiden mahdolliset väärät teot ovat vahinkoja. Pahiksia ovat taas ne, kenen kanssa emme tule toimeen, tai jotka tekevät meille pahaa. Ajattelemme, että pahiksia vastaan pitää taistella, ja että niille saa tehdä mitä vaan, koska he ovat pahoja. Kun tässä ajattelussa mennään tarpeeksi pitkälle, syntyy sotia ja kansanmurhia.
Raamattu opettaa, että ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja. Me elämme maailmassa, jossa vaikuttaa kyllä kaksi henkivaltaa; hyvä ja paha. Toinen pyrkii tuhoamaan elämää, toinen säilyttämään sitä. Jokainen ihminen on sekä hyvä että paha. Kykenemme hyviin ja pahoihin tekoihin. Paha haluaisi meidän tekevän pahaa, ja tuhoavan elämää. Hyvä taas rakastaa meitä, ja haluaisi tehdä meistä rakkautensa välikappaleita.
On vaikea olla hyvä, jos joku tekee sinulle pahaa. Sanotaan, että lyöty oppii lyömään, ja kiusattu kiusaamaan. Kun joku tekee meille ihan oikeasti pahaa; kiusaa meitä, lyö, tai vie jotain omaamme, niin se saa aikaan meissä muutakin kuin pahaa mieltä ja surua. Meistä tulee helposti katkeria, kostonhimoisia ja vihaisia. Ajattelemme, että on ihan oikein tehdä pahaa sille, joka on tehnyt pahaa meille. Ja niin kannamme mukanamme katkeruuden ja vihan painavaa reppua, ja panemme pahan kiertämään, koston kierre alkaa.
Jumala on antanut meille keinon selvitä pahan lyönneistä katkeroitumatta. Se keino on anteeksiantaminen. Anteeksiantaminen ei ole mikään helppo juttu. Anteeksi voi tietenkin antaa, jos toinen sitä tosissaan pyytää. Varsinkin, jos on saanut nähdä toisen kiemurtelevan nöyränä edessään, ja on voinut vähän tökätä sanoilla takaisin. Mutta entä jos toinen ei edes pyydä anteeksi, saatikka sitten kadu tekojaan? Entä jos toinen vaan jatkaa kiusaamistaan? Miten silloin voi antaa anteeksi?
Jumala tietää, miten vaikeaa anteeksiantaminen on. Siksi Hän on luvannut lahjoittaa meille anteeksiantavan mielen, kun sitä Häneltä pyydämme. Silloin näemme, miten paljon olemme itse rikkoneet Jumalaa ja ihmisiä vastaan, ja miten paljon Jumala on antanut meille anteeksi. Kun nöyrtyy näkemään oman heikkoutensa ja pahuutensa, on helpompi suhteuttaa asioita. Mikäpä minä olen vaatimaan muilta täydellistä käytöstä, kun olen itse tehnyt pahaa niin monella tavalla. Voin aivan hyvin antaa anteeksi vaikka kiusaajalle. Hänellä on varmaan itsellään paha olo ja tosi vähän ystäviä, kun hän käyttäytyy tuolla tavalla. Vähitellen myötätunto ja sääli voi vallata tilaa katkeruudelta ja vihalta. Ei ole elämä helppoa kenellekään. Miksi siis tekisin siitä vaikeampaa kantamalla katkeruutta mukanani. Kun Jumala on näin tehnyt meistä armahtavia, niin tiedän ainakin yhden sarvipään, jota vähän harmittaa. Ja se on hyvä niin.
<small>teksti: Kirsi Järvelin</small>
[[Luokka:Hartaudet]]
