Muutokset

Simojoki palasi kotiinsa turvallisesti, mutta kyseinen kappale syntyi. Kappaleesta tuli aavemaisen askeettinen – pohjimmaiselta ajatukseltaan, jos kappale on viimeinen – kuolemaa ennustava – ei ole paljoa, mistä on tarpeellista laulaa. Ei ole tulevaa hetkeä maapallon päällä, eikä myöskään toivoa elämän jatkosta maan päällä – vaan taivaissa.

Mutta kappaletta ei tarvitse vain tulkita negatiivisesti – toki, lyriikat “Risti vain, ei kestä mikään muu / ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. / Risti vain, jäljelle jää.” Voidaan tulkita negatiivisesti ja positiivisesti samaan aikaan. Itse miellän sen siten, että kuoleman tullessa ihmisen maanpäällinen muisto saattaa kadota, ja tuleekin katoamaan, mutta Ilosanoma pysyy kanssamme, nyt ja ikuisesti. Te, kuuntelijat, voitte mieltää sen eri tavalla – ja se on täysin normaalia.