66
muokkausta
Muutokset
Luotu hartaus Tärkeä vieras
'''Tärkeä vieras''' on hartaus.
==Hartausteksti==
Eräs nainen näki unta, jossa Jeesus ilmoitti tulevansa seuraavana päivänä kylään hänen luokseen. Unihan se
vain oli, mutta niin toden tuntuinen, että aamulla nainen päätti heti ruveta valmistautumaan tärkeää vierasta varten. Jos uni vaikka kävisikin toteen, oli syytä olla valmiina! Hän kantoi matot ulos, alusti pullataikinan kohoamaan ja alkoi imuroida. Työn touhu oli kova, ja nainen hädin tuskin kuuli, kun oveen jyskytettiin.
Oven takana oli nuori mies, joka oli pari kilometriä ennen naisen kotia ajanut autollaan ojaan.
- Anteeksi että häiritsen, rouva, mies sanoi, - Mutta ehtisittekö hinata minut ylös ojasta? Näin autonne
tuossa pihassa ja ajattelin, että se varmaan jaksaisi kiskoa minun kotteroni kuiville.
- Ei minulla ole nyt aikaa leikkiä tiepalvelua, vastasi nainen. Etkö näe että minulla on kova kiire? Naapurissa,
pari kilometriä tästä eteenpäin, on traktori. Kävele sinne. Ei minun autossani ole sitä paitsi kovin paljon
bensaakaan.
Nuorukainen lähti, ja nainen jatkoi siivoamistaan.
Lattia oli luututtu ja pullat kohoamassa, kun ovikello soi. Nainen kiiruhti avaamaan, mutta näkikin pettymyksekseen oven takana naapurin kolmasluokkalaisen riiviön. Tämä seisoi arkaillen rappusella ja sai sitten
kakistettua ulos, että avain oli jäänyt kotiin.
- Koulu loppui jo, ja äiti tulee vasta kahden tunnin päästä töistä kotiin. Saisinko odottaa täällä ja tehdä läksyjä? Ulkona alkaa olla jo vähän kylmä.
- Kuule, nyt ei kyllä sovi, vastasi nainen. – Odotan tärkeää vierasta, ja olen juuri siivonnutkin. Voit kyllä auttaa minua kantamaan matot sisälle, mutta sitten saat kyllä laputtaa tiehesi – olen juuri pessyt lattiat, enkä
kaipa ketään kuraamaan niitä.
Tunnit kuluivat. Matot olivat lattialla, huonekalut paikoillaan pölyt pyyhitty ja pullat paistettu, eikä vierasta
vain kuulunut. Ulkona alkoi jo hämärtää, kun ovelle koputettiin. Nainen kurkisti ikkunasta ennen kuin uskaltautui ovelle, ja nähtyään kylän juopon huojahtelevan oven takana kiljupönttö kädessään hän ei edes avannut.
- Tiedän kyllä kysymättäkin mitä asiaa sillä on. Taksia se vain haluaisi itselleen soittaa. Kävelköön, mutisi
nainen itsekseen.
Kello läheni jo yhtätoista, ja nainen alkoi olla vakuuttunut, että oli kuvitellut koko asian. Vilkkaan mielikuvituksen tuotetta koko juttu. Hän päätti kuitenkin odottaa vielä hetken. Kuinka ollakaan, hän nukahti keinutuoliin ja näki taas unta. Unessa Jeesus tuli häntä vastaan, ja nainen sanoi:
- Olin aivan varma, että lupasit tulla käymään luonani tänään. Minä odotin ja odotin, mutta sinua ei vain
kuulunut.
- Miten niin ei kuulunut? Ihmetteli Jeesus. – Minähän kävin luonasi tänään, kokonaista kolme kertaa, mutta
sinä olit joka kerta liian kiireinen ottaaksesi minut vastaan.
Leo Tolstoin ideasta muokannut Titta Hämäläinen
==Biisiehdotuksia==
Virsikirja: 510<br>
[[Veisukirja 2020|NSV2020]]: Tilkkutäkki ja Rakastettu<br>
Muita: Fallen Down - Toby Fox
[[Luokka: Hartaudet]]