Kaaos

Kohteesta Pompelipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ohjeistus

100 numeroitua lappua, joissa kussakin eri tehtävä, on piilotettu rajatulle alueelle siten, että ne näkyvät joltain suunnalta katsottuna. Ryhmät heittävät kahta noppaa, jotka ovat ohjaajilla ja etsivät yhteenlaskettua silmälukua vastaavan lapun ja suorittavat siinä annetun tehtävän sille isoselle tai ohjaajalle, kenelle lapussa se käsketään suorittaa. Tehtävän hyväksytysti suoritettuaan ryhmät saavat taas heittää noppia ja etsiä seuraavan lapun. Lappu #100 on kaikkein vaikeimmassa ja kekseliäimmässä piilossa tai esimerkiksi hyväkuntoisen isosen selässä. Kullekin lapulle voi myös kehittää vihjeen, jos ne ovat laajalla alueella tai vaikeissa piiloissa.

30 lapun versio

Tässä versiossa lappuja on sadan sijaan 30, mutta kussakin lapussa on lause ja numerosarja, jotka on muistettava ulkoa tehtävän saamiseksi.