Ihastus
Ihastus on iltahartaus, joka käsittelee seurustelua ja ihastuksia.
Hartausteksti
Nyt se lähti! Tein sen, laitoin ihastukselleni viestiä ja tunnustin hänelle tunteeni. Ihanaa mutta myös kamalaa.
Yövahti komensi juuri mennä nukkumaan. Mutta saanko mitenkään unta? Raamattu. Sängyllä lojuu Raamattu. Sain idean! Ehkä voisin rukoilla hieman ennen nukkumaanmenoa. Hänen puolestaan - ja ehkä myös omastani.
Suuri Jumala. Tänä ihanana iltana, kun kesäilta hellii meitä ja päivä on jo painunut puiden taakse, haluan puhua sinulle - kuin ystävälle.
Tänään ajatukseni ovat usein kulkeutuneet hänen luokseen. Siihen poikaan, joka katsoo lempeästi ja jonka nauru soi kuin hyvin viritetty harppu. En osaa sanoa, milloin tunsin sen ensimmäisen kerran - sen kuplivan tunteen rinnassani, kun hän sanoo nimeni tai istuu viereeni iltapalalla. Mutta yhden asian tiedän. Sen että se on oikein. Että se ei ollut vain viiden sekunnin katseenkäännös tai ohikiitävä tunne, vaan jotakin syvempää. Jotakin niin kaunista ja niin hiljaista, kuten vaikka rukous ennen nukkumaanmenoa.
Jumala, tai kuka tahansa. Kiitos hänestä. Kiitos hänen hymystään, hänen läsnäolostaan, siitä hänen yhdestä typerästä sitruunavitsistään ja ennen kaikkea siitä, että hän uskaltaa olla oma itsensä kaiken ennakkoluulon ympärillä.
Jos tämä tunne on sinun lahjasi, Jumala, auta minua suojelemaan sitä. Auta minua olemaan lempeä ja rohkea. Auta meitä molempia kasvamaan - ei vain toisiamme kohti, vaan myös sinua kohti. Koska sinä olet rakkaus.
Jos tiemme sattuvat erkanemaan leirin jälkeen, saata meidän tiemme ristiin jossakin toisessa kohdassa elämäämme. Hyvää yötä, Jumala. Hyvää yötä maailma. Aamen.
Yhtäkkiä puhelimeni värisee. Se oli ilmoitus viestistä, jonka oli lähettänyt juuri se poika! Viestissä luki: “No… mä tykkään susta myös tosi paljon. Totta puhuen, oot aika söpö.” Nyt saan varmasti unta. Kiitos Jumala.
Hartausteksti & rukous: Oiva Vilhuinen
Rukous
Rakas Jumala, kuule rukouksemme! Tiedämme, että kuulet huokauksenkin, joten kuule myös niiden huokaukset, jotka tarvitsevat rohkeutta löytää rakkauden. Sinä tiedät parhaiten, koska olet rakkaus. Olet kaikkitietävä ja rakastava Isä Jumala, joka ei hylkää koskaan. Aamen.
Rukous voidaan toteuttaa niin, että kaikki pitävät toisiansa käsistä kiinni.
Biisisuositukset
- Samuli Edelmann, Sani - Tuhat yötä
- NSV: Rakastettu - Juha Tapio