Empiirinen tutkiskelu

Empiirinen tarkoittaa kokemukseen tai havaintoon perustuvaa: se voi yhtä hyvin olla omia kokemuksia jostain tietystä asiasta; se, miten mieltää itse vastauksen tiettyyn kysymykseen. Itse luokittelen empiirisen tutkimuksen osaksi metakognitiota – miettimisen miettimistä, sitä, miten ihminen mieltää omat kokemukset, ajatukset ja aatteet.

Empiirinen tutkimus ja omien tekojen miettiminen ovat tärkeä osa isoseksi kasvamista – sitä myös tekee itse asiaa miettimättä. Jokainen kerta, kun analysoi sitä pieleen mennyttä raamistuokiota tai sitä, miten voisi parantaa leikin ohjeistuksen selkeyttä, niin usein tulee juuri mietittyä omia kykyjä, tekosia ja niiden vaikutusta muihin – sitä, miten itse on suoriutunut – miten voi suoriutua paremmin.

Tehokas miettiminen

Tehokkaassa miettimisessä on hyvä muistaa ympäröivät kontekstit – miksi asioita tapahtui, miten sen yhdistä muihin asioihin. Usein tekemiset yhdistyvät osittain rippileirin kulttuurisiin aatteisiin – esimerkiksi ponileikistä vitsailuun – ja lähes kaikki muut Suomen ja kristinuskon kulttuurisiin aatteisiin. Yleisimmin motivaation lähteenä toimii sosiaaliset ja kulttuuriset normit, yhteisöön kuulumisen halu. Näitä ajattelemalla omia tekemisiä voi ikään kuin analysoida ulkopuolisesti, jolloin myös saattaa jäädä attribuutioerheet, eli omien epäonnistumisien selittäminen muiden ihmisten tekemisten kautta, vähemmälle.

Ei kuitenkaan pidä tarttua silkastaan epäonnistumisiin ja niihin hetkiin, jolloin on mennyt pieleen. Useimmiten onnistumisten pohtiminen – etenkin se, mikä siinä on onnistunut – on hyödyllisempää kuin se, että jatkuvasti tarkastelee sitä näkökulmaa, missä on epäonnistunut. Ei pidä sivuuttaa huonoja hetkiä – voi tiedostaa, missä voi parantaa, mutta kannattaa pitää se kohtuullisena. Onnistumisten kautta voi usein löytää ne asiat, joita voi toistaa uusia onnistumisia varten. Epäonnistumiset eivät välttämättä edes johdu itsestä, vaan ulkopuolisista tekijöistä.