Tyhjyys

Leirit ovat tiiviitä sysäyksiä, jolloin tapahtuu asioita laidasta laitaan. Ne ovat otollinen paikka saada pitkäaikaisia ystäviä ja kasvattaa itseään, isosena, ihmisenä, henkisesti ja kirkastaa omaa kristillistä käsitystä. Kaikki ohjelma, aikataulutus sun muu usein tuntuukin hetkiseltä, mutta useilla ihmisillä leirin päättyessä mieliala muuttuu myöhemmin tyhjyyteen – ei mihinkään. Ei yhtäkkisesti olekaan jatkuvasti tekemistä, ei ole laumaa leiriläisiä paimennettavana. Osalle tämä on helpotus, mutta osalle ei. Yleisimmin ilmiö tapahtuu ensikertalaisilla, mutta etenkin sosiaalista ekvivalenttia tapahtuu kaikilla.

Leirin jälkeinen tyhjyys

Leirin jälkeisellä tyhjyydellä on syy – ja osittainen nimi. Tietääkseni ilmiöstä ei ole kovin montaa tutkimusta (jos löytyy, laita ihmeessä minulle viestiä) tai lähdettä, joten yleistän sen samankaltaiseen ilmiöön – post-holiday blues (ei suoranaista suomennosta). Post-holiday blues viittaa siihen, että pitkäaikaisen intensiivisen sysäyksen jälkeen tuntuu tyhjältä, masentavalta, etenkin, jos kyseinen kokemus on ollut positiivinen.

Tätä voi verrata suoraan leiriin – leiri on useasti kokemus, jossa luodaan paljon muistoja, ollaan ihmisten seassa ja hetkinen aikataulu varmistaa sen, että ei useinkaan ehditä miettimään ulkopuolista maailmaa – arkea. Tämä kyseinen ilmiö syntyykin juuri, kun pääsee leiriltä takaisin arkeen. Mitä hauskempaa leirillä on, sitä pahempi ilmiö yleisesti on.

Eroon tyhjyydestä

Tyhjyydestä eroon pääseminen on niinkin helppoa, kuin silkkaa odottamista. Se kestää yleisimmin 1–5 päivää ja ei ole vaarallista – mitä enemmän tekemistä arjessa on, sitä vähemmän on aikaa tuntea nostalgiaa leiristä. Joskus myös isosporukan kanssa on niin hauskaa, että haluaa viettää lisää aikaa heidän kanssaan – monesti tämä koetaankin yhdessä ja paras ratkaisu siihen on tavata leirin jälkeen, vaikka käydä yhdessä syömässä tai tavata seurakunnan tapahtumissa. Yleisesti tähän toimii myös se, että suunnittelee myös aikaa – ja tekemistä – leirin jälkeiselle ajalle.