Nurja luomiskertomus
Nurja luomiskertomus on hartaus, joka kertoo Jumalan luomakunnasta ja ihmisten suhteesta siihen.
Hartausteksti parenteeseilla
Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.
[KYNTTILÄ SYTTYY]
Jumala sanoi: »Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.» Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.
[KYNTTILÄ SYTTYY]
Jumala sanoi: »Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin.» Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. Jumala sanoi: »Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.» Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.
[KYNTTILÄ SYTTYY]
Jumala sanoi: »Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.» Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.
[KYNTTILÄ SYTTYY]
Jumala sanoi: »Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla.» Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. Hän siunasi ne sanoen: »Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä.» Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.
[KYNTTILÄ SYTTYY]
Jumala sanoi: »Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit.» Ja niin tapahtui. Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.» Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.» Jumala sanoi vielä: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.» Niin tapahtui. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.
[KYNTTILÄ SYTTYY]
Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.
[KYNTTILÄ SYTTYY]
[MUSIIKKIA]
Mutta sen jälkeen, maailmankirjat alkoivat mennä sekaisin.
ALUSSA JUMALA LOI TAIVAAN JA MAAN mutta monien vuosimiljoonien kuluttua oli ihminen lopulta kyllin viisas. Ihminen sanoi: kuka puhuu täällä Jumalasta? Otan tulevaisuuden omiin käsiini. Hän otti tulevaisuuden käsiinsä, niin alkoivat maapallon viimeiset seitsemän päivää.
ENSIMMÄISEN PÄIVÄN AAMUNA
päätti ihminen olla hyvä ja vapaa, pyrkiä kauneuteen ja onneen. Ei enää jumalankuva, vaan ihminen. Ja koska hänen
täytyi uskoa johonkin, uskoi hän vapauteen ja onneen, rahaan ja edistykseen, suunnitteluun ja omaan turvaansa. Sillä turvallisuutensa takeeksi hän oli varustanut maan jalkojensa alla raketein ja ydinkärjin.
[KYNTTILÄ SAMMUU]
TOISENA PÄIVÄNÄ kuolivat kalat teollisuusvesistöissä, linnut toukkien tuhoksi tarkoitettuun kemialliseen valmisteeseen, jänikset kadun lyijypilviin, sylikoirat kauniin punaiseen makkaraväriin, sillit meren öljyyn ja merenpohjan jätteisiin, sillä jäte oli aktiivista.
[KYNTTILÄ SAMMUU]
KOLMANTENA PÄIVÄNÄ kuihtui ruoho maassa ja lehdet puissa, sammal katoilla ja kukat puutarhoissa. Sillä ihminen sääti säät itse ja jakoi sateen tarkan suunnitellusti. Tuli vain pieni virhe mittariin, joka jakoi sateen. Kun he löysivät virheen, makasivat laivalastit kauniin Reinin kuivassa uomassa.
[KYNTTILÄ SAMMUU]
NELJÄNTENÄ PÄIVÄNÄ tuhoutui kolme miljardia ihmistä neljästä. Toiset tauteihin, joita ihminen oli viljellyt, sillä yksi oli unohtanut sulkea säiliöt, jotka olivat valmiina seuraavaa sotaa varten. Ja heidän lääkkeensä osoittautuivat tehottomiksi, sillä niiden oli täytynyt auttaa liian kauan ihovoiteissa ja harmillisissa pikkuvaivoissa. Toiset kuolivat nälkään, sillä jotkut olivat kätkeneet viljasäiliöiden avaimet. Ja he kirosivat Jumalan, joka toki oli heille onnen velkaa. Tuo rakas Jumala!
[KYNTTILÄ SAMMUU]
VIIDENTENÄ PÄIVÄNÄ painoivat eloonjääneet punaista nappia, sillä he tunsivat itsensä uhatuiksi. Tuli verhosi maapallon, vuoret paloivat, meret haihtuivat ja betonirauniot seisoivat kaupungeis- sa mustina ja sauhusivat. Ja enkelit taivaassa katsoivat, kuinka sininen planeetta muuttui punaiseksi, sitten likaisen ruskeaksi ja lopulta tuhkanharmaaksi. Ja he keskeyttivät laulunsa kymmeneksi minuutiksi.
[KYNTTILÄ SAMMUU]
KUUDENTENA PÄIVÄNÄ tuli pimeys. Pöly ja tuhka peittivät auringon, kuun ja tähdet. Ja viimeinen keittiötorakka, joka oli elänyt rakettibunkkerissa, kuoli liialliseen lämpöön, joka ei tuntunut siitä lainkaan hyvältä.
[KYNTTILÄ SAMMUU]
SEITSEMÄNTENÄ PÄIVÄNÄ oli rauha. Vihdoin. Maa oli autio ja tyhjä, ja oli pimeää yläpuolella repeäminen ja rotkojen, jotka olivat halkeilleet kuivaan maankuoreen. Ja ihmisen henki harhaili haamuna kaaoksen yllä. Mutta syvällä alhaalla, helvetissä, kerroskeltiin jännittävää tarinaa ihmisestä, joka otti tulevaisuuden omiin käsiinsä ja nauru kajahti ylös enkelten kuoroihin.
[KYNTTILÄ SAMMUU]
