Harry Potter

Kohteesta Pompelipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harry Potter
Tyyppi
ryhmäytymisleikit
sokkoleikit
Osallistujat
Tarvitaan isosia: 3 - 6
Leikkijöitä: 20 - 40 leikkijää
Yleistä
Kesto: 12 - 18 min
Leikittävissä sisätiloissa: kyllä
Leikittävissä ulkona: ei
Esivalmistelut
Leikkialue: fyysisin estein ja vahdein rajattu avoin tila
Tarvikkeet: sokkoliinoja, palkinto

Sokkoleikki, jossa joukkueiden on ensin löydettävä jäsenensä, sitten pysyteltävä yhdessä ja lopuksi suoritettava tehtävä. Tässä on käytetty Harry Potter –teemaa, mutta leikin voi toteuttaa myös muulla keksimällään teemalla.

Leikin kulku

Jokaiselta leikkijältä sidotaan ensin silmät ja annetaan sitten ennalta sovittu merkki käteen piirtämällä, esim. rasti, ympyrä, kolmio, viiva, jne. Näin jakaudutaan ryhmiin, esim. Rohkelikko, Luihuset, Korpinkynsi ja Puuskupuh. Lisäksi valitaan yksi tai kaksi kuolonsyöjää, joiden merkki on esimerkiksi peukalosta puristaminen.

Kun jokainen on saanut jonkin merkin, voidaan aloittaa. Leikkijät vaeltavat sokkoina vapaasti tilassa ohjaajien ja isosten partioidessa valppaina ympärillä. Kun kaksi leikkijää kohtaavat, he piirtävät omat merkkinsä toistensa käteen. Jos he kuuluvat samaan tupaan, he jatkavat matkaansa yhdessä. Muutoin erotaan ja jatketaan matkaa. Kuolonsyöjän kohdatessaan ryhmä hajoaa ja sen jäsenet joutuvat etsimään toisensa uudelleen.

Kun koko joukkue on kasassa (jäsenmäärät ilmoitettu etukäteen), ryhmä suorittaa vielä tehtävän. Tehtävä voi olla esimerkiksi viisasten kiven etsiminen, joka voi olla esim. tilaan piilotettu limukori. Tehtävän suoritettuaan ryhmä on turvassa ja peli päättyy.