Hupsuuden lasko

Juoni

Juontaja pyytää lavalle suuren kansanrunoilijan Uuno Poronkorvan, joka on kiertänyt maita ja mantuja jo kahdeksankymmentä vuotta, ja hän tulee nyt lausumaan rakastetuimman runonsa: Lapsuuden usko. Mutta koska uuno parka on melkein sokea, eikä näe lukea sanoja paperistaan. Juontaja kuiskaa niitä hänelle (siis oikeita lapsuuden uskon sanoja), mutta Uunolla on valitettavasti myös huono kuulo. Siksi hän siis lausuu runonsa uudessa muodossa: Hupsuuden lasko.

Juontajan Uunolle "kuiskaamat" lapsuuden uskon sanat pitää kuulua selkeästi myös yleisölle. Huo(rani) kohdassa juontaja peittää Uunon suun, ettei loppu kuulu ja säkeistön viimeinen säe on tämän takia pelkkää muminaa.

Lopuksi uuno suuttuu juontajalle ja kävelee seinään tai muuta fiksua.

Sanat

Kerran tuska paksuuden
mulla alakuloinen
häpesin ja mulkoilin mä vain
leivälle lasken mummoni
armoa ano huo(rani)...
Hmm-hmm hmmmmh hm-m-m

Etsiessäs pannua
karavaanareille lauloin mä
kuraa ja loskaa soi vain sanelma
mie oon sitkeä iltaisin
salakassa sä itsekin
haistaissasi hapsumuorin povea...