Vastuu ja hauskanpito

Olemmekin jo käsitelleet Isosen vastuita, mutta toinen näkökulma, hauskanpito, on jäänyt taka-alalle. Isosen työn ei todellakaan tule olla koko ajan totista, kaikesta välittämistä ja pelkkiä vastuita, vaan myös hauskanpitoa ja isosporukkaan kuulumista. Etenkin vapaaehtoistyöksi isostoiminta on haastavaa, mutta erittäin palkitsevaa. Se usein mielletänneen kirkon yhdeksi merkittävimmistä maallikkotoiminnoista; isosena, etenkin rippileireillä, on yleensä tietyllä tavalla oman yhteyden vahvistamista Jumalaan ja muihin ihmisiin – työntekijöihin, muihin isosiin ja leiriläisiin – tutustumista. Nämä ihmissuhteet voivatkin kantaa läpi koko elämän.

Mikä lasketaan hauskanpidoksi?

Isoset saavat pitää hauskaa – ja niin meidän tuleekin tehdä. Leirillä hauskanpito voi olla oikeastaan mitä tahansa, mitä yleisemmin muiden isosten kanssa jaettua sosiaalista kanssakäymistä – tai miksei leiriläistenkin – jolloin saa puhua syvällisiä, nauraa, näytellä, epäonnistua ja olla rohkeasti oma itsensä. Siispä kirjo on laaja – sketsit ovat hauskanpitoa, leikit ovat hauskanpitoa, muiden isosten kanssa höntsäily ja pieni kilpailuhenkisyys ovat hauskanpitoa.

Hauskanpito edistää leireillä terveyttä ja mielialaa roimasti – yleisesti positiiviset tunteet, kuten ilo ja riemu tulevat joistain onnistumisista – jostakin sosiaalisesta yhteydestä, missä ihminen on saanut olla oma itsensä. Yhteiset jaetut hetket sosiaalisissa tilanteissa, etenkin positiiviset, myös vahvistavat ryhmän koheesiota eli yhteenkuuluvuuden tunnetta; mitä vahvempi koheesio, sitä vahvempi halu kuulua ryhmään ja arvostus ryhmää kohtaan. Tämä puolestaan yhdistää isosia – yhteiset positiiviset kokemukset luovat halua tulla leirille uudestaan ja yhdistävät isosia yli sukupolvien, jolloin voi syntyä elinikäisiä ystävyksiä.

Hauskanpitoon luokittelen tässä myös itsestä huolen pitämisen – sitäkään ei tule usein mietittyä, mutta tärkeimmästä päästä asioita leirillä on itsestä huolen pitäminen. Huonoja päiviä on – saattaa kuulla ikäviä asioita, olla mukana epäsuotuisissa tilanteissa, vaikka mitenkä pyrkii niitä välttelemään. Jokaisella meistä on omat keinomme selvitä niistä, mutta kaikista helpoin tapa unohtaa ikävät tilanteet – ainakin hetkellisesti – on saada ne jotakin kautta pois mielestä; puhumalla toiselle isoselle, työntekijälle tai vaikkapa pelaamalla lautapeliä muiden isosten kanssa, höntsäillessä ohjelmanumeroiden parissa ja harjoittelemalla uutta sketsiä, joka tulee päivän iltaohjelmaan. Seuraava artikkeli tässä oppaassa kertookin itsensä tutkiskelusta – niin kutsutusta empiiristä tutkiskelusta.

On myös aina hyödyllistä puhua epäkohdista ja vaikeistakin tilanteista – persoonallisessakin elämässä – nuorisotyönohjaajalle tai muulle. Meillä isosilla usein esimerkiksi unen puute voi johtaa ongelmatilanteisiin: vaikka se, että nukkuu suunnittelutuokion tai ulkoilun ajan tai muulloinkin, jolloin voi antaa vastuuta itseltä muille voi olla vähintäänkin hyödyllistä; lepotaukoja tulisi meidän jokaisen pitää. Yksin oleminen voi myös helpottaa ahdinkoa, ja aina tällaisiin tilanteisiin löytyy ratkaisuja. Positiivisuuden, unien ja hyvän ruoan kautta on monesti hyvä jatkaa päivää.

Leiriläisten osa-alue

Leiriläisiä ei tule unohtaa – vaikka tällä sivulla heidän näkökulmasta asioita ei käsiteltykään, niin usein leireillä on tilanteita jolloin isoset saavat olla keskenään aivan rauhassa – esimerkiksi oppitunnit tai erittäin lyhyet tauot niiden välillä – jolloin on isosille otollinen aika viettää aikaa yhdessä. Vapaa-ajallakin tietenkin voi pitää hauskaa isosporukalla, mutta kannattaa pitää tämä mielessä kohtuudella – mikä menee siihen, että isoset mielletään erilliseksi soluksi? Varsinkin pidemmillä tauoilla kannattaa olla leiriläisten luona läsnä.