Ero sivun ”Leikki” versioiden välillä

Kohteesta Pompelipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Turvallisuus: lisätty sokkoleikeistä asiaa)
(Leikin vetäminen: lisää tietoa vanhetumisesta ja lisäksi maininta ryhmiinjakoleikeistä)
 
Rivi 6: Rivi 6:
 
Leikin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millainen ryhmä on kyseessä ja kuinka hyvin ryhmä tuntee toisensa. Myös käytettävissä olevat tilat ja välineet vaikuttavat asiaan. Pääsääntönä kannattaa pitää sitä, että mitä tutumpi ja rohkeampi ryhmä on, sitä enemmän on leikkien suhteen valinnanvaraa ja myös rohkeampia leikkejä voi ottaa. Jos kyseessä on hiljaisempi ja ujompi ryhmä, alkuun kannattaa käyttää leikkejä, joissa ei välttämättä tarvitse ottaa ainakaan kovin läheistä kontaktia toisiin ja vältttää esimerkiksi seksuaalisuuteen tai luottamukseen tai yhden-kahden vapaaehtoisen valintaan perustuvia leikkejä. Näiden aika on sitten myöhemmin, kun ryhmä on tutustuut kunnolla. Alussa lähes kaikilla ryhmillä kannattaa leikittää erilaisia [[:Luokka:Ryhmäytymisleikit|ryhmäytymisleikkejä]], jotta ryhmä tiivistyy ja oppii luottamaan toisiinsa.
 
Jos selailee vanhoja leikkimateriaaleja, kannattaa muistaa, että nykynuoriso on hyvin erilaista kuin nuoriso 20 tai 30 vuotta sitten. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, mitä asioita pidetään tabuna ja mitä ei. Esimerkiksi alastomuus ja vastakkainen sukupuoli eivät ole enää samanlaisia tabuja kaikille nuorille kuin aiempina vuosikymmeninä. Tämä voi johtaa siihen, että jokin leikki, joka toimi muutama vuosikymmen sitten, ei toimi enää tänäpäivänä. Samoin kannattaa katsoa, millaisia ovat materiaaleissa mainittavat henkilöt ja tuntevatko nykyiset rippikoululaiset heitä.  
+
Jos selailee vanhoja leikkimateriaaleja, kannattaa muistaa, että nykynuoriso on hyvin erilaista kuin nuoriso 20 tai 30 vuotta sitten. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, mitä asioita pidetään tabuna ja mitä ei. Esimerkiksi alastomuus ja vastakkainen sukupuoli eivät ole enää samanlaisia tabuja kaikille nuorille kuin aiempina vuosikymmeninä. Tämä voi johtaa siihen, että jokin leikki, joka toimi muutama vuosikymmen sitten, ei toimi enää tänäpäivänä. Samoin kannattaa katsoa, millaisia ovat materiaaleissa mainittavat henkilöt ja tuntevatko nykyiset rippikoululaiset heitä. Jos materiaaleissa on esimerkiksi tietovisoja, kannattaa katsoa, etteivät ne ole vanhentuneet. Tiettyjä maita ei enää ole (esim. Neuvostoliitto, Itä-Saksa, Tsekkoslovakia jne.) ja samoin valuutat ovat muuttuneet ja urheiluennätykset todennäköisesti rikottu.
 +
 
 +
Jos riippikoululaiset tarvitsee jakaa ryhmiin, kannattaa miettiä erillisten [[:Luokka:Ryhmiinjakoleikit|ryhmiinjakoleikkien]] käyttöä. Tämä saa aikaiseksi kaveriporukoiden sekoittumisen ja vähentää valitusta epäreilusta jaosta.  
  
Sisäleikeissä kannattaa muistaa, että useimmat leikit edellyttävät isohkoa tasaista ja tyhjää tilaa, joten tilan raivaamiseen ja leikkikuntoon saattamiseen kannattaa varata aikaa. Samoin tilan takaisin kuntoon laittamiseen. Erityisen tärkeää tämä on paikoissa, joissa samaa tilaa käytetään myös muihin toimintoihin, kuten oppituntien pitämiseen tai ruokailuihin. Tällöin ei saa kulua liikaa aikaa valmistaltaessa tilaa toiminnosta toiseen.  
 
Nykyinen versio 26. maaliskuuta 2018 kello 15.56

Leikillä on tärkeä rooli yhteishengen rakentamisessa leirillä. Se on omiaan myös purkamaan ylimääräistä energiaa oppituntien välillä ja päivän päätteeksi, sekä tietysti nostamaan leikkijöiden suupieliä ylöspäin. Hyvin valittu leikki voi myös liittyä päivän muun työskentelyn teemaan ja tukea sitä.

Leikin vetäminen

Leikkien valinta

Leikin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millainen ryhmä on kyseessä ja kuinka hyvin ryhmä tuntee toisensa. Myös käytettävissä olevat tilat ja välineet vaikuttavat asiaan. Pääsääntönä kannattaa pitää sitä, että mitä tutumpi ja rohkeampi ryhmä on, sitä enemmän on leikkien suhteen valinnanvaraa ja myös rohkeampia leikkejä voi ottaa. Jos kyseessä on hiljaisempi ja ujompi ryhmä, alkuun kannattaa käyttää leikkejä, joissa ei välttämättä tarvitse ottaa ainakaan kovin läheistä kontaktia toisiin ja vältttää esimerkiksi seksuaalisuuteen tai luottamukseen tai yhden-kahden vapaaehtoisen valintaan perustuvia leikkejä. Näiden aika on sitten myöhemmin, kun ryhmä on tutustuut kunnolla. Alussa lähes kaikilla ryhmillä kannattaa leikittää erilaisia ryhmäytymisleikkejä, jotta ryhmä tiivistyy ja oppii luottamaan toisiinsa.

Jos selailee vanhoja leikkimateriaaleja, kannattaa muistaa, että nykynuoriso on hyvin erilaista kuin nuoriso 20 tai 30 vuotta sitten. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, mitä asioita pidetään tabuna ja mitä ei. Esimerkiksi alastomuus ja vastakkainen sukupuoli eivät ole enää samanlaisia tabuja kaikille nuorille kuin aiempina vuosikymmeninä. Tämä voi johtaa siihen, että jokin leikki, joka toimi muutama vuosikymmen sitten, ei toimi enää tänäpäivänä. Samoin kannattaa katsoa, millaisia ovat materiaaleissa mainittavat henkilöt ja tuntevatko nykyiset rippikoululaiset heitä. Jos materiaaleissa on esimerkiksi tietovisoja, kannattaa katsoa, etteivät ne ole vanhentuneet. Tiettyjä maita ei enää ole (esim. Neuvostoliitto, Itä-Saksa, Tsekkoslovakia jne.) ja samoin valuutat ovat muuttuneet ja urheiluennätykset todennäköisesti rikottu.

Jos riippikoululaiset tarvitsee jakaa ryhmiin, kannattaa miettiä erillisten ryhmiinjakoleikkien käyttöä. Tämä saa aikaiseksi kaveriporukoiden sekoittumisen ja vähentää valitusta epäreilusta jaosta.

Sisäleikeissä kannattaa muistaa, että useimmat leikit edellyttävät isohkoa tasaista ja tyhjää tilaa, joten tilan raivaamiseen ja leikkikuntoon saattamiseen kannattaa varata aikaa. Samoin tilan takaisin kuntoon laittamiseen. Erityisen tärkeää tämä on paikoissa, joissa samaa tilaa käytetään myös muihin toimintoihin, kuten oppituntien pitämiseen tai ruokailuihin. Tällöin ei saa kulua liikaa aikaa valmistaltaessa tilaa toiminnosta toiseen.

Ukoleikkien kohdalla olisi suositeltavaa muistaa, että hyvin monet leikit on suunniteltu aikaan, jolloin ulkona ei ole lunta, ja kannattaa hyvin vakavasti miettiä sitä, kannattaako ei-talvisia leikkejä yrittää leikkiä talvella vai ei. Jos talvella haluaa ulkoleikkejä, niin kannattaa yrittää löytää erityisesti talvileikkejä.

Osaan leikeistä, jotka käsittelevät raflaavia, paljon tunteita herättäviä aiheita, kuten syrjintää, liittyy purku. Tämän purun merkitystä leikin kannalta ei pidä aliarvioida, vaan sille tulee varata riittävästi aikaa. Jos varattu aika ei tahdo purkuun riittää, on tärkeää käydä purku loppuun ja karsia ohjelmaa tai raivata jollain muualla tavalla tilaa ja aikaa purun tekemiseen loppuun.

Turvallisuus

Leikittäessä on tärkeää huolehtia turvallisuudesta, joka käsittää sekä fyysisen että psyykkisen turvallisuuden. Psyykkisellä turvallisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikilla on leikittäessä kivaa ja että kukaan ei joudu tilanteeseen, jossa hänen tarvitsisi tulla esimerkiksi nolatuksi, jos hän ei sitä halua.

Jos leikittäessä joku/jotkut ovat silmät sidottuna, kannattaa varmistaa, että alue on heille turvallinen eli siellä ei ole mitään esteitä, joihin voi törmätä tai jos on, nämä on suojattu jollakin tavalla. Lisäksi isosia kannattaa olla riittävästi, jotta he voivat tarvittaessa ohjata sokkoa takaisin päin, mikäli hän uhkaa poistua leikkialueelta. Jos leikkiin osallistuu vain pari ihmistä kerrallaan ja he ovat silmät sidottuna, kannattaa muiden tehdä heidän ympärilleen piiri, jolloin riskiä leikkialueelta poistumisesta ei ole. Tehtäessä luottamusharjoituksia, joissa toisella on side silmillä, kannattaa korostaa sitä, miten tärkeää on, että jokainen suhtautuu harjoitukseen vakavasti, eikä pelleile. Jos tällainen riski on olemassa, kannattaa isosen seurata tällaista paria vähän matkan päästä ja puuttua tarvittaessa tilanteeseen. Jos silmien sitomiseen käytetään jotain muuta välinettä kuin huiveja tai silmälappuja (tällaisia muita välineitä voisivat olla esim. jätesäkin kaistaleet), kannattaa mukaan varata sakset, jotta siteen saa tarvittaessa nopeasti pois silmiltä, jos solmua ei saa auki. Samoin sakset kannattaa olla mukana, jos leikissä sidotaan jonkin leikkijän käsiä tai jalkoja narulla, jotta hänet saa tarvittaessa nopeasti vapautettua ilman solmujen aukaisua.