Läpsyjuoksu

Kohteesta Pompelipedia
Versio hetkellä 21. toukokuuta 2012 kello 11.50 – tehnyt Jussi24 (keskustelu | muokkaukset) (leikki taikalaatikosta)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Läpsyjuoksu
Tyyppi
Joukkueleikit
Osallistujat
Tarvitaan isosia: 1
Leikkijöitä: 10 - 24 leikkijää
Yleistä
Kesto: 6 - 10 min
Leikittävissä sisätiloissa: ei
Leikittävissä ulkona: kyllä

Muodostetaan kaksi joukkuetta, jotka asettuvat riviin kasvot toista joukkuetta kohti noin 5-10 metrin päähän toisistaan. Tavoitteena on saada vastustaja joukkueen jäseniä omalle puolelleen. Vuorotellen joukkueista lähtee yksi jäsen rivin päästä juoksemaan tai kävelemään kohti toista joukkuetta, jonka jäsenet pitävät käsiään edessään kämmenet ylöspäin.

Liikkeelle lähteneen tehtävänä on läpsäistä vastustaja joukkueen jäsenten käsiä omavalintaisessa järjestyksessä. Kolmas jota läpsäistään käsille, lähtee jahtaamaan läpsäisiää, joka lähtee juoksemaan takaisin oman joukkueensa luokse. Mikäli läpsäisijä ehtii takaisin joukkueensa luokse, siirtyy häntä jahdannut henkilö tähän joukkueeseen. Mikäli läpsäisty ehtii saada läpsäisijän kiinni ennen, kuin hän ehtii takaisin joukkueensa luokse, siirtyy läpsäisijä toiseen joukkueeseen.